Lasten elämää ei voi estää, ahistaako?

Millaisia tunteita ja ajatuksia herättää abortinsuosijan mielessä se, kun ihmiset vaan käyttää tätä lain suomaa mahdollisuutta kertoa vapaasti mielipiteensä, eikä kukaan lasta odottava tai tappamista vastustava piittaa abortinsuosijan uhkailuista, nimittelystä, herjaamisesta ja leimaamisyrityksistä?

Tunteeko abortinsuosijat itsensä voimattomiksi ja neuvottomiksi, koska eivät voi käytännössä tehdä mitään sille, että ihmiset vaan päätyy suojelemaan lastensa elämää ja käyttää sananvapautta abortinsuosijoiden ajattelutavasta ja räyhäämisestä huolimatta. Vai onko päällimmäinen tunne ahdistus, raivo vai mikä? Mitä tapahtuu, kun tuo raivo purkautuu esimerkiksi lähipiiriissä tai työpaikalla? Vai katkeaako suosijakiihkon aivoverisuoni vääjäämättä ennen pitkää? Keneen abortinsuosijan väkivaltainen raivo kohdistuu, kun hän haluaa tuottaa noille "paskoille ihmisille vielä paskemman olon"?

Miten abortinsuosija voisi päästä näistä tunteista ja elää kuten muutkin, rauhallisesti ja asiallisesti kuten normaalitkin ihmiset? Miten abortinsuosija voisi tasata verenpaineensa ja hillitä raivonsa ja käsitellä vaikeat tunteensa/traumansa? Olisiko traumaterapiasta apua? Voisiko Itu-projektiin soittaa sen takia, että ei voi elää, koska muut antavat lastensa elää eikä sille vaan voi mitään?

Suoli24 aborttipalstalla jos missä näkee pahoin vinoutunutta ihmisyyttä ja moraalin rapistumista. Ei normaalit tervejärkiset ihmiset toki tuollaisia lietsokaan.
Tuonne palstalle on pesiytynyt joukko omista teoistaan traumatisoituneita ihmisraunioita jotka joutuvat lakkaamatta 24/7 puolustelemaan omia vääriä tekojaan. Se kohtalo on varmasti raskas, joskin itse valittu. Osa on muuten vaan kiihkoaatteidensa (muutama julistaa avoimesti lapsivihaansa) sokaisemia yltiöfeministejä jotka eivät mm. halua nähdä eroja elimistön osilla ja toisilla ihmisillä.
Tämä on kaikesta hätäkiljunnastakin päätellen kivulloisen tyhjentävä totuus Suolen törkylaari-palstasta